3. tammi, 2022

Kuntoutuksella kohti yhdenvertaista osallistumista


Jokaisella tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus olla osallisena ja osallistuvana yhteiskunnan toiminnassa. Erilaiset toimintarajoitteet vaikuttavat heikentävästi kuntalaisten arkeen ja mahdollisuuteen osallistua yhteiskunnan toimintaan. Toimintarajoitteet eivät saa olla esteenä osallistumiselle. Varsinais-Suomessa on kuntoutusalan osaamista, jolla arjesta ja osallistumisesta tehdään tasavertaisempaa.

Rajoitteet voivat olla erilaisia ja tämän takia tarvitaan yksilöllisiä toimia, joilla toimintakyky turvataan. Säännöllinen moniammatillinen kuntoutus ja riittävät apuvälineet turvaavat toimintakyvyn säilymisen ja sen myötä yhteiskunnallisen osallistumisen.

On totta, että kuntoutus lisää kustannuksia, mutta todellisuudessa kuntoutuksen myötä muiden palveluiden kustannukset laskevat huomattavasti enemmän kuin mitkä ovat kuntoutuksesta aiheutuvat kustannukset.

Itse työskentelin Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa yli 16 vuoden ajan ja tämä aika vahvisti minulle sen, että jokainen ihminen tulee kohdata ihmisenä, riippumatta siitä mikä hänen toimintakykynsä on. Meillä jokaisella on annettavaa tähän yhteiskuntaan ja se osaaminen meidän on hyödynnettävä kun rakennamme Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta.

Annetaan jokaiselle mahdollisuus olla osallistuva ja yhdenvertainen kuntalainen- se tulee olla jokaisen oikeus