VirveAho


Arvot ohjaavat päätöksentekoa

Jokainen tekee päätökset omien arvojen mukaisesti. Usein joutuu vain miettimään, että onko päättäjiltä arvot kadoksissa.

Jatkuvan kehittämisen keskellä on unohdettu kuntien vastuu palveluiden tuottamisessa. Siinä syy sille, miksi palvelumme ovat tässä kunnssa


Sairaanhoitopiirit vertailussa

Yksi sairaala toiminta käynistyi 2015 alussa

Tilasto osoittaa, että hoitoon pääsyä joutuu odottamaan yhä suurempi määrä ihmisiä

Yli 180 vrk määrä on jälleen noussut

Vuonna 2015 jonot saatiin hetkellisesti purettua. Tämän jälkeen jonot ovat kasvaneet huomattavasti

Varsinaisi-Suomen sairaanhoitopiirin hoitoonpääsy jonot

Kirjoitukseni Uudenkaupungin sanomissa sai aikaan kritiikkiä sairaanhoitopiirin taholta.

Itse kuitenkin olen kirjoitukseni takana. Minulta pyydettiin argumentteja, koska  pelkät kokemukset eivät kerro totuutta. 

Sairaanhoitopiirin päivystyksen odotusajat ovat kohtuuttoman pitkiä. Kirjoitukseni johdosta minulle ilmoitettiin, että odotusaika on reilu 10 minuuttia. Toki korjasivat tämän myöhemmin, että kyse on vain siitä ajasta kun ihmisen pääsee odotusaulasta eteenpäin. 

Todellisuus on kuitenkin se, että ennen kun potilas pääsee lääkärin on saattanut kulua useampi tunti. Itse jonotin 3 tunita ja voin kertoa että kivuilaana jokainen hetki oli liikaa. Nämä kertomukset tuntien odotusajoista on siis VAIN potilaiden kertomia asioita mutta se on se mitä on uskominen. Tämän parempia argumentteja minulla ei tästä ole. Ihmettelen suuresti miksi tästä ei ole tarkempaa tietoa edes sairaanhoitopiirillä tiedossa. Toisaalta näen, että potilaat ovat asiassa parheita asiantuntijoita ja heitä tulee kunnnella!

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen julkaisu erikoissairaanhoidon hoitoonpääsystä tukee kuitenkin omia näkemyksiä asioista.

91-180 vuorokautta hoitoa odottaneiden määrä on Varsinais-Suomessa noussut huomattavasti jopa siitä mitä se oli ennen Yksi sairaala hanketta. 

Yli 180 vuorokautta hoitoa odottaneiden määrä saatiin hetkellisesti laskemaan Yksi sairaala hankkeen myötä. Odotusajat ovat nyt kuitenkin palautuneet lähes samalle tasolla kun mitä olivat aikaisemmin. 

Kirjoituksessani pohdin päivystysasetuksen uudelleen tarkastelua valtakunnan tasolla. Mielestäni tämä on syytä ottaa vakavaan tarkasteluun. Huomion arvoista on se, että hoitoonpääsy on hidastunut ja tämä on aina pois potilaan hyvinvoinnista ja lisäksi näistä aiheutuu yhteiskunnalle lisäkustannuksia. 

Ymmärrän, että jos päättäjänä osun arkaan paikkaan kritisoidessani palveluita, mutta asia tulisi nähdä siten, että hoitoonpääsyä tulee parantaa. 

Saamani kritiikki aiheen esille ottamisesta on mielestäni täysin perusteeton. 

Näen että päättäjien tehtävä on tehdä päätöksiä toiminnasta ja sen toimivuudesta. Näin olen itse aina toiminut ja tulen myös tulevaisuudessa toimimaan. 

 

 


Henkilöstön saatavauus vanhustenhuollon suurin ongelma?

"Ikäihmisten asumispalvelujen järjestämisen suurin ongelma on Kuntaliiton helmikuussa tekemän kyselyn mukaan työvoiman saatavuus"

Hoitoalan asiantuntijana uskallan kuitenkin epäillä, ettei tämä pidä paikkaansa. Henkilöstön saatavauus on seurausta alan epäkohdista.

Paljon on puhuttu työelämän kehittämisestä, mutta hoitajan arjessa tämä ei kuitenkaan näy. Suurimmat epäkohdat alalla ovat jatkuva väkivallan uhka, kiire, työajat, mitoitus ja palkkaus. 

Väkivallan uhka on hoitajan arkea joka sektorilla. Usein väkivalta on muistisairaan ikäihmisen ajattelematonta toimintaa  tai päihteidenkäyttäjien väkivaltaisesta toiminnasta. Samoja ongelmia on myös päivähoidossa, koulussa ja sairaalamaailmassa. 
Itse olen hoitajaurani aikana kohdannut lyömistä, uhkailua, huorittelua, aliarvioimista ja huumeruiskulla uhkailua. Hoitajana olen ollut syyllinen siihen jos potilas ei ole ajallaan saanut wc apuja jne. Tämä siitä huolimatta, että olen juossut koko työvuoroni ilman, että olen ehtinyt kunnolla edes itse syömään.  Onko tämä sitä arkea mitä hoitajan pitäisi hyväksyä?

Näistä tehdään työsuojeluilmoituksia, mutta vain murto-osa johtaa toimenpiteisiin. Ne kyllä tilastoidaan, mutta suurimmaksi osaksi kommenttina on, että seurataan tai hoitajien pitäisi itse keksiä ratkaisu millä vastaavilta tilanteilta vältytään.

Hoitoalan kiire johtuu pitkälti siitä, että hoidettavia on liian paljon suhteessa työntekijöiden määrään.  Osa työnantajista tekee tämän tietoisesti osa ei vain saa hoitajia mistään lisää, vaikka haluaisi. Antaako se kuitenkaan oikeuden laiminlyödä työ- ja asukasturvallisuutta? 

Liian pieni hoitajamäärä aihuettaa ongelmia myös hoitajan työvuoroihin ja vapaa-ajalle. Äkilliset poissaolot tai päivät joihin ei ole saatu riittävästi hoitajia yritetään paikata sillä, että työntekijöitä vaaditaan vaihtamaan työvuoroja tai tekemään tuplavuoroja.                                                                             

Miltä sinusta tuntuisi jos sinulle ilmoitettaisiin että huomenna pitääkin mennä aamuvuoroon vaikka pitäisi olla vapaata. Olet suunnitellut siihen kampaajan tai lääkärikäynnin, mutta käsky käy; töihin on mentävä. Kuinka kauan sinä jaksaisit tällaista elämää; koskaan ei tiedä miten töihin on mentävä? Eikö hoitajallakin ole oikeus vapaaseen ja siihen että saisi suunnitella elämäänsä myös muuta kun työntekoa?

Mikäli poissaoloihin ei saada tekijöitä, tietää se entistä pienempää hoitajamäärää kyseiseen vuoroon. Miten tällöin voidaan turvata turvallinen ja laadukas hoito? Missä on työelämän kehittäminen ja työssäjaksamisen tukeminen? 

Liian pieni mitoitus aiheuttaa myös henkistä uupumista. Hoitajalla on jatkuva murhe siitä miten asukkaat/potilaat tulevat hoidettua. Kun hoitajia ei ole riittävästi jää osa työstä aina tekemättä ja iso osa töistä tehdään vähän sinne päin. Tämä ei ole eettisesti oikein ja tämä ei ole se miten hoitotyötä tulisi tehdä. 

Tunne siitä kun tietää, että vanhus on ollut samalla vaipalla jo aivan liian kauan, mutta omat kädet eivät riitä niitä ajallaan vaihtamaan. Saati, että mikä vaikutus sillä on hoidettavaan kun hän saa lääkkeet muutaman tunnin myöhässä. Iltapala on voitu antaa klo 19 ja seuraavan kerran aamupalan saa klo 10 aamulla. Tunnin päästä onkin sitten jo lounaan aika, jos se ehditään antamaan ajallaan. 

Jokainen haluaa tehdä työnsä hyvin niin myös hoitajat. Miten olisi jos sinä joutuisit joka päivä tekemään työsi huonosti; kuinka kauan pystyisit työtä näin tekemään?

Liian usein hoitajat joutuvat tekemään vaativampaa työtä kun mihin koulutus antaa myöden. 

Sairaanhoitaja joutuu esimiehen asemaan ilman, että saa asiaan kunnon perhedytystä tai koulutusta. Sairaanhoitajia kun vähennetään kenttätyöstä, joutuvat lähihoitajat kantamaan paikoin suuremman vastuun kun mihin koulutuksen tuoma osaaminen riittää. Lähihoitajien töitä otetaan tekemään hoiva-avustajia, joilla ei riitä pätevyys tekemään lähihoitajien töitä.                                                                                        Tämä on hoitajien arkea ja tämä kaikki heijastuu hoidettavien elämään. 

Tämä kaikki työ tehdään naisvaltaisten alojen mukaisesti alipalkattuina. Hoitajan peruspalkka yksityisellä sektorilla on 1918,74€ ja kuntapuolella 1997,44 €. Sairaanhoitajan peruspalkka yksityisellä on 2163,52€ ja kuntapuolella 2 300,83 €. Näistä menee verot ja muut maksut.

Koulutuksen saanut lähihoitaja saa 11,77€ ja sairaanhoitaja 13,27€ Kesätöihin menevä lukiolainen saa 11€ tunnissa ilman koulutusta. Onkin  pakko kysyä onko tämä se arvostus jonka koulutuksen saaneet hoitajat ansaitsevat? 

 Usein käy vielä niin, että palkat on maksettu väärin tai ne tulevat myöhässä. 

Lisäksi työelämän epävarmuus pätkätöiden takia ei ole paras tapa kehittää työelämää. Hoitoalalla työntekijä tarve on kuitenkin jatkua, joten miksi hoitajille ei tarjota kokoaikaista ja vakituista työtä? 

Onko ihme, että yli 70 000 hoitajaa on siirtynyt muille aloille? Näiden yllä esitettyjen asioiden valossa on mielestäni väärin todeta, että hoitoalan suurimpana ongelmana olisi hoitajien saatavuus.

Kun edellä mainitut asiat hoidettaisiin kuntoon saisimme alasta nykyistä houkuttelevamman ja tällä turvaisimme hoitajien riittävyyden ja hyvän hoidon. Kehitetään työelämää ja hoidetaan hoitoalan asiat kuntoon. Kauniit ajatukset ja sanat ei riitä silloin kun ne eivät näy teoissa. 

 Näiden asioiden puolesta olen puhunut vuosia ja näkisin että tämänkaltainen hoitotyö ei voi enää jatkua.Ongelmat pitää hoitaa ensi tilassa, muuten edes nykyisentasoinen hoito ei ole Suomessa mahdollista. 
Hoitajilla pitää olla oikeus turvalliseen työympäristöön ja hoidettaville oikeus inhimilliseen hoitoon.

 

Myönnetään virheet ja otetaan opiksi

Hoitoala on ollut käymistilassa jo muutaman viikon ajan, vaikka samojen ongelmien kanssa on eletty jo vuosia. Nyt suurin kohu alkaa laantua ja pohdin jäikö tämä vain kohuksi vai saadaanko alalle todellisia muutoksia. Valvontaa on lähdetty tehostamaan, mutta se ei yksin ratkaise hoitoalan ongelmia. 

Esille ovat nousseet yksityisten palveluntuottajien epäkohdat. Samojen ongelmien kanssa painitaan myös kuntien palveluiden puolella.

Viimeksi viime viikolla kuulin, että Naantalin kotihoidossa on samoja ongelmia sijaisten saannissa kun muuallakin. Töitä olisi, mutta ei tekijöitä. Tämä on johtanut siihen että töitä joudutaan priorisoimaan ja tehdään ajoittain vain välttämätön työ.

Vanhuksille tehdään hoito- ja palvelusuunnitelmia joita tulee noudattaa. Näissä määritelty hoidon tarve on se mitä hoitoa he tarvitsevat ja siitä he maksavat.  Sitä ei voida priorisoida. 

Turussa kotihoito on ollut Avin tarkkailun alla jo pidempään.Nyt myös Turun asumispalveluiden päällikkö Riitta Karjalainen on saanut Avilta huomautuksen toiminnastaan.  Ongelmat eivät ole siis pelkästään yksityisensektorin tai yksittäisten kuntien ongelmia vaan ne on nähtävä koko maan laajuisena ongelmana. Siksi nämä ongelmat on otettava vakavasti; kyse ei ole yksittäistapauksista.

Tänään Turunsanomat oli nostanut esille Deboran liian kuormittavat työolot; hoitajia on liian vähän. Kokoomuksen ajama hoitoisuuteen perustuva hoitajamitoitus ei vain toimi käytännössä, vaikka se muuten olisikin hyvä asia. Suomi tarvitsee hoitajamitoituksen joka kirjataan lakiin ja lain rikkominen tulee sanktioida. Mikäli meillä olisi hoitoisuuteen perustuva mitoitus, se jäisi aina tulkinnanvaraiseksi. Näin se ei auttaisi korjaamaan alan suurinta ongelmaa.

Hoitoala on muuttunut alaksi,  jonka todellisuus on saanut yli 70 000 hoitajaa siirtymään muille aloille. Se on muuttunut alaksi jolle ei enään hakeuduta samalla lailla kun ennen. Niin esimiehet kun kenttätyötäkin tekevät joutuvat tekemään työtä kohtuuttoman paineen alla eikä todellista tilannetta haluta ylemmillä tahoilla nähdä.

Hoitajat joutuvat tekemään töitä omien arvojen vastaisesti. Nämä arvot eivät ole kohtuuttomia vaan niilltä turvataan inhimillinen ja hyvä hoito.

Isona ongelmana on myös se, että työnantajat eivät vakinaista työntekijöitä vaan tarjoavat pätkätöitä. Yhdellä työntekijällä voi olla kymmeniä ja jopa satoja työsopimuksia  ilman, että on puhettakaan siitä, että työntekijä saisi vakituisen työpaikan. Tämä on yhtä yleistä niin kunta kun yksityiselläkin puolella.Yksityisellä työpaikoilla tarjotaan 0- tuntisopimuksia vaikka tarvetta olisi pidempiaikaisille työsuhteille.

Määräaikaisilla työsopimuksilla ei turvata toimeentuloa eikä saada asuntolainoja. Elämä on liian turvatonta eikä tälle pohjalle voi perustaa perheitä. Syntyvyyden lasku on yksi maamme isoista ongelmista tällä hetkellä. Yksi ongelma johtaa aina toiseen; pitää kyetä näkemään kokonaisuuksia ja korjaamaan olemassa olevat ongelmat.

Ongelmana on myös se,  että alalla ei ole riittävästi osaavaa henkilöstöä. Soveltuvuuskokeiden puuttuminen ja koulutuksen tason heikentäminen ovat heikentäneet alan osaamista.  Työttömäksi jäävästä metallialan työntekijästä ei aina ole hoitajaksi, vaikka yritys olisi kuinka hyvä. Aivan samoin minusta ei olisi hitsariksi jos tarvetta olisi.  

Soveltuvuuskokeet on luvattu palauttaa. Hyvä näin, mutta ne tulee olla sitovat.  Ammatillisen koulutuksen reformi heikensi opetuksen laatua ja opettaminen siirrettiin työpaikoille. Perustaidot tulee oppia koulussa ja näitä taitoja harjoitellaan työharjoittelujaksoilla. Opettamista ei voi laittaa yrittäjien ja alan työntekijöiden vastuulle. Kouluille pitää antaa riittävästi resursseja, jotta opetus saadaan palautettua sille tasolle mitä se on ollut. Tämä reformi oli epäonnistunut; se tulee myöntää ja korjata tehdyt virheet. 

Hoitoalan palkkaus ei vastaa työn vaativuutta. Hoitoalalla vastataan ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista. Lukiolaisopiskelijan palkka hiontatöissä  on 11€ tunnilta ja yksityisen hoiva-alan tuntipalkka 11,77€. Vieläkö päättäjät ovat sitä mieltä, että hoitoalan asiat ovat kunnossa?

Hoitajat jotka eivät halua ummistaa silmiään näiltä ongelmilta ja niiden seuraamuksilta uupuvat ja moni vaihtaa näiden takia alaa. 

Nyt asioihin on herätty julkisuudessa. Näin vaalien alla eri puolueet ovat innostuneet osoittamaan sormella toisiaan ja kyseenalaistamaan toistensa tarkoitusperää vanhuspaveluun liittyvissä asioissa. Näin mm Eeva-Johanna Eloranta teki kirjoituksessaan Länsi-Suomen sanomissa. 

Itse olen sitä mieltä, että yhdenkään puolueen johto ei voi katsoa peiliin ja sanoa hoitaneensa asioita hyvin näissä asioissa. Sama tilanne on kuntatason päättäjien ja virkamiesten taholla. Jokainen on epäonnistunut, koska tilanne on se mitä julkisuudessa on esitetty. Pelkät hyvät ajatukset ja sanat eivät  riitä asioiden hoitamiseen vaan olisi tarvittu myös tekoja. Nämä teot ovat puuttuneet.

Pitää osata katsoa myös omaa toimintaa ja uskaltaa tuoda esille oman toiminnan epäkohtia. Vain siten pystymme saamaan muutoksia aikaiseksi.

Kokoomukselta toivon asioiden uudelleen pohdintaa. Periaateohjelmassa on todettu, että Kokoomuksen aate on perinteisesti ollut yhdistelmä ihmisläheisyyttä ja yksilön vapautta korostavia arvoja, perinteiden kunnioitusta ja vastuun kantamista avun tarpeessa olevista sekä ympäristöstä. Juuri tällä hetkellä näitä arvoja on vaikea löytää Kokoomuksen päätöksenteosta joka koskee hoitoalan asioita 

Itse olen viimeisen vajaan kolmen vuoden aikana tuonut esille näitä hoitoalan epäkohtia useaan otteeseen mm. Turunsanomissa ja tehnyt ilmoituksia myös suoraan Aville. Myös Avi ja Turunsanomien toimittajat ovat yrittäneet avata paikallisen tason päättäjien silmiä.

Päättäjät eivät kuitenkaan ole näihin asioihin reagoineet. Olisi mielenkiintoista tietää miksi  paikallisen tason päättäjät eivät ole puuttuneet esille nostettuihin epäkohtiin, vaikka ne on julki tuotu. Ummistamalla silmänsä he ovat mahdollistaneet nämä epäkohdat. Tästä on turha syyttää maan hallituksen toimintaa. 


On hienoa, että asioista puhutaan nyt.  Eduskuntavaalit eivät kuitenkaan saa olla ainoa syy tälle heräämiselle ja mielenkiinnon pitää riittää myös vaalien jälkeen. Äänestäjien olisi hyvä selvittää mitä ehdokkaat ovat oikeasti tehneet asioiden hyväksi, eikä pelkästään tyytyä lupauksiin.

Kyllä päättäjien puheiden syynä pitää olla vilpitön halu hoitaa vanhukset eettisesti oikein ja antaa heille se arvokas vanhuus joka heille kuuluu. 

 

 

Onko sote muutos täysin tarpeeton?

Sote muutos on asia jonka monet näkevät täysin tarpeettomana asiana tai vain tapana yksityistää palveluja.  

 

Onko asia kuitenkaan näin; onko sote muutos täysin tarpeeton?

 

Olemme Suomessa tilanteessa jossa vanhusväestön määrä kasvaa enemmän kun koskaan aikaisemmin. 

Sairaudet lisääntyvät joka ikäluokassa ja hoidot kehittyvät ja  kallistuvat.  Vastuullinen päättäjä kykenee nämä asiat tunnistamaan ja myös ymmärtämään, että emme voi jatkaa palveluiden tuottamista kuten olemme tähän asti tehneet. Meidän pitää kehittää palveluita ja muttaa toimintaamme.

 

Josi emme kykene tekemään muutoksia olemme kohta tilanteessa, jossa joudumme valitsemaan keitä me tulevaisuudessa hoidamme ja miten me heitä hoidamme. 

 

Jätämmekö  hoitamatta ihmisiä sen takia, että taloudellinen tilanne ei sitä mahdollista vai jätämmekö hoitamatta sen takia että olemassa olevat hoidot eivät enää auta? Näillä on iso ero. 

 

Otetaanpa esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tilanne. Sairaanhoitopiirin toimintoja on kehitetty vastaamaan alueemme tarpeita. Rakeenteellisia muutoksia on tehty ja saatu taloutta tasapainotettua. Aluesairaaloiden alasajo leikkauksien osalta oli mielestäni asia joka olisi pitänyt jättää tekemättä. Tämä tuli lain mukana ja tähän emme pystyneet paikallisella tasolla vaikuttamaan.

 

Olemme nyt kuitenkin tilanteessa jossa rakentaminen lisää painetta menojen kasvuun. Osa kustannusten kasvusta perustuu täysin hoivan ja hoitojen määrän kasvuun ja kallistumiseen.

 

Sairaanhoitopiirin kustannukset ovat pitkälti sidottu kuntien tekemiin päätöksiin omien palveluiden kehittämisestä.

 

Kuntien tulee kyetä muuttamaan omia toimintoja ennaltaehkäisevämpään suuntaan  antamalla hoivaa ja  hoitoa oikeaan aikaan. Mitä enemmän kunnat pystytvät hoitamaan ihmisiä kunnan omissa palveluissaan niin sitä suuremmat säästöt saadaan aikaan sairaanhoitopiirin kustannuksissa. Samalla tämä vaikuttaa kuntien maksuosuuksiin sairaanhoitopiirin kustannusten osalta. 

 

Mikäli kunnat eivät ole valmiita tarttumaan tähän haasteeseen niin myös sairaanhoitopiirin kustannukset tulevat nousemaan. Tätä ei kuntien talous tule kestämään.

Ovatko kunnat valmiita kasvattamaan menojaan vai pitäisikö kyetä tekemään muutoksia?

 

Itse en näe vaihtoehtona tilannetta, jossa joudumme tilanteeseen, että ihminen jää ilman hoitoa rahan takia, vaikka hoitoja olisi olemassa. Tämä on sellaista keskustelua ja toimintaa, jota hyvinvointiyhteiskunnassamme ei pitäisi joutua käymään.


Meidän tulee kyetä tekemään sote muutos; meidän tulee kyetä muuttamaan  tapoja ja toimintamallejamme joita meillä nyt on näiden palveluiden tuottamisessa.

 

Viime päivinä esille nousseet epäkohdat hoitoalan palveluissa eivät ole pelkästään yksityisen puolen ongelmia. Samojen ongelmien kanssa eletään julkisellakin puolella. 

 

Nämä epäkohdat osoittavat, että sosiaali ja terveydenhuollon asioiden hoitamisessa on epäonnistuttu pahasti. Syyllisiä voidaan etsiä ja syyllisiä löydetään joka puolueesta, kuntien virkamiehistä sekä siitä tavasta miten  asioita on hoidettu. Onluotettu liikaa siihen, että palvelut tuotetaan eettisesti oikein ummistaen silmämme. Emme ole kuunnelleet edes niitä viestejä mitä alan ihmiset ovat meille kertoneet.  

 

Näiden syiden takia Suomi tarvitsee sote muutosta ja meidän tulee kyetä vastaamaan niihin haasteisiin mitä meillä sote palveluiden osalta on. Nämä haasteet on tunnistettava ja löydettävä kestäviä ratkaisuja mikäli haluamme onnistua sote palveluiden tuottamisessa tulevaisuudessa.

 

Palveluiden siirtäminen yksityiselle ei ole ratkaisu hoitoalan ongelmille, sen olemme jo nyt nähneet.

 

Muutos on tehtävä yhteistyöllä puolueiden, järjesteöjen ja hoitoalan ammattilaisten kanssa. 

Vain siten saamme lopputuloksen joka on kestävä ja josta tulevat sukupolvetkin voivat olla ylpeitä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kenen vastuulla valvonta on?

Tänään olemme saaneet lukea monelta eri taholta järkyttävästä uutisesta Kristiinankaupungin suunnalta.

SOSIAALI- ja terveysalaa valvova virasto Valvira on määrännyt Kristiinankaupungissa toimivan Esperi Care -yrityksen pyörittämän yksityisen hoivakodin keskeyttämään toimintansa useiden hoitotyöhön liittyvien epäkohtien ja laiminlyöntien vuoksi.

"Yhden asiakkaan epäillään kuolleen hoitovirheen takia ja kolme asiakasta on ollut niin huonokuntoisia, että heidät on toimitettu terveyskeskukseen tai kuntoutusosastolle."

 

Samaan aikaan on uutisoitu siitä, miten Suomi on maailman turvallisin maa asua. Kenelle? Tämä on häpeällistä toimintaa ja viimeistään nyt on tullut se hetki kun on syytä ottaa ryhtiliike ja antaa vanhuksille se arvostus joka heille kuuluu.

Ammattiliittoja on usein moitittu toiminnastaan. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer osoittaa omalla toiminnallaan sen, että tässä maassa on vielä joku joka välittää, uskoo ja tekee juuri niitä oikeita asioita mitä tässä yhteiskunnassa pitää tehdä; puuttua epäkohtiin, välittää aidosti lähimmäisistä sekä valvoa lakeja ja sopimuksia. SuPerin toiminnan myötä Kristiinankaupungissa herättiin tähän järkyttävään tosiasiaan ja siellä ryhdyttiin toimiin. Kiitos tästä kaikille toimijoille!

 

Onko kuitenkaan oikein, että ammattiliiton pitää ottaa valvontatehtävät itselleen? Tämä valvonta kuuluisi olla kunnilla itsellään sekä valvontaviranomaisilla.

Näillä palveluntuottajilla on käytössään omavalvontasuunnitelma, jonka oletetaan toimivan. Tässä on kuitenkin lopputulos. Tätäkö me haluamme lisää vai onko syytä lähteä peräämään kunnon resursseja valvontaan?

 

Tämä on meistä päättäjistä kiinni; me luomme ne toimintaedellytykset, millä valvontaa on mahdollisuus toteuttaa.

Onko syytä lähteä peräämään laadukasta hoitoa? Hoitoa mitä nämä palveluntuottajat sopimuksillaan ovat sitoutuneet tuottamaan. Tämä on vain jäävuoren huippua.

Mitä pitää tapahtua ennen kun näille epäkohdille tulee loppu? Vanhuksella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Me olemme sen heille velkaa ja tätä velkaa me emme voi olla lunastamatta.

Miksi vanhustenhuollon palveluntuottajat voivat tuottaa palveluja rikkeistä huolimatta?

Tämän päivän 6.1.19  Turun sanomissa mielipiteeni vanhustenhoidosta. Sinäänsä ei mitään uutta mutta ehkä hieman uutta perspektiiviä asiaan.

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes poistaa vuosittain satoja vaarallisia tai vaatimusten vastaisia tuotteita markkinoilta. Usein yritykset poistavat myös itse tuotteen markkinoilta, kun siinä ilmenee vikaa. Tämä on vastuullista toimintaa; puutteellisia tuotteita ei tule hyväksyä markkinoilla. Tästä voinemme kaikki olla samaa mieltä.

 

Maamme vanhustenhoidossa toiminta on kuitenkin aivan toisenlaista. Liian usein palveluntuottajat tuottavat hoitoa ja hoivaa vastoin sopimuksia ja suosituksia. Niissä ilmenevät puutteet johtavat usein karkeisiin laiminlyönteihin ja vanhusten heitteillejättöihin. Tästä huolimatta hoitoalan palvelujen valvontaan ei kiinnitetä kunnissa riittävästi huomiota ja palveluja voidaan tuottaa rikkeistä huolimatta.

 

23.12.2018 Turun Sanomista saimme lukea aluehallintoviraston korutonta kertomaa siitä, miten vanhuspalvelujamme maakunnassamme tuotetaan.

 

Otetaanpa esimerkkinä Pihlajalinnan yksikkö Liedosta: lehdessä todettiin, että henkilökuntaa on liian vähän ja kaikilla ei ole edes vaadittavaa koulutusta. Pihlajalinnan kohdalla Avi on puuttunut toimintaan jo aikaisemminkin ja näkisin, että kyseessä on tietoinen valinta, koska ongelmaa ei ole korjattu.

Tästä huolimatta palveluja ostetaan edelleen ilman erillistä valvontaa, vaikka hoito ei ole sopimusten mukaista. Virheelliset esineet poistetaan markkinoilta, mutta yllä kuvatun laisen hoidon annetaan edelleen jatkua. Mitä pitää tapahtua, ennen kuin kunnat lähtevät peräämään laadukkaan hoidon perään?

 

Kun palveluja tuotetaan Avin esille ottamien epäkohtien mukaisesti, tarkoittaa se seuraavaa:

Vanhus laitetaan nukkumaan jo klo 18 aikaan. Seuraavan kerran hän pääsee hyvässä tapauksessa ”ylös” klo 11 aikaan seuraavana päivänä. Välissä hän voi saada hätäisen aamupalan, mutta usein aamupalan saa vasta kun nousee ylös. Tuon ajan hän on ilman ruokaa ja juomista.

Lääkkeiden anto viivästyy, unohtuu kokonaan tai vanhus saa väärät lääkkeet.

Vaippa vaihdetaan kerran ”yön” aikana. Pois sängystään hän voi päästä 1–3 kertaa viikossa, riippuen hoitajien määrästä. Hampaat pestään, jos ehditään, useimmiten ei ehditä.

Suihkuun vanhus pääsee ehkä kerran viikossa, todennäköisesti kerran kahdessa viikossa. Kun vuorossa ei ole pätevää hoitajaa, vanhuksen terveydentilaa ei seurata.

 

Tämä on vain pintaraapaisu siitä, mitä huono hoito tarkoittaa. Jokainen meistä ymmärtää, että vanhus ei ole tällaista hoitoa ansainnut. Palveluja pitää valvoa nykyistä tarkemmin ja laiminlyönnit pitää kyetä korjaamaan nykyistä nopeammalla aikataululla.

 

Toistuvien rikkomusten pitäisi johtaa toimilupien poistamiseen. Avin esille nostamat seikat osoittavat, että palveluntuottajien omavalvontasuunnitelman toimivuuteen emme voi vanhuspalveluissa luottaa, vaan tarvitsemme valvontaa sekä kunnilta että myös valvontaviranomaisilta.

Näille tahoille pitää myös osoittaa riittävästi resursseja valvontaa varten. Viime kädessä tämä vastuu on tällä hetkellä kuntatason päättäjillä.

 

Mikäli tilannetta ei pystytä kunnissa korjaamaan, on ministeriön lainsäädännöllä puututtava toimintaan.

Vastuunkantajat näistä epäkohdista on löydyttävä ja toiminnan on muututtava. Kilpailu markkinoilla on kovaa. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi kunnat eivät hyödynnä tätä ja osta palveluita sellaisilta toimijoilta, jotka tuottavat palvelut sopimusten mukaisesti.

 

Virve Aho

Toimivat hoitopolut turvaavat kuntoutuksen onnistumisen

TS 1.9.18

Neurologiset sairaudet ovat yleistyneet maassamme nopealla vauhdilla. Esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöön sairastuu maassamme vuosittain lähes 25 000 ihmistä. Joka toiselle heistä jää pysyvä haitta ja puolelle heistä haitta on vaikea-asteinen.

 

Nopealla hoitoon pääsyllä sekä kuntoutuksella moni sairastunut kuntoutuisi riittävän hyvin kyetäkseen elämään itsenäistä elämää sairastumisen jälkeenkin.

 

Varsinais-Suomessa aivoverenkiertohäiriöiden moniammatillisen kuntoutuksen saatavuus on merkittävästi heikompaa, kun koko Suomessa keskimäärin. Aivoliitto ry:n seurantatutkimuksen mukaan Varsinais-Suomessa sairastuneista vain alle 10 prosenttia pääsi moniammatilliseen kuntoutukseen vuosina 2013–2015.

 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toiminta on monilta osin maamme huipputasoa. Tasoa voidaan mitata monella eri tasolla. Yhtenä kriteerinä voitaneen pitää hoitoon ja kuntoutukseen pääsyä. Valitettavasti AVH:n hoidon osalta emme tähän yllä.

Mikäli haluaisimme yliopistollisten keskussairaaloiden keskimääräiselle tasolle osasto kuntoutuksen paikkalukua pitäisi kaksinkertaistaa. Tämä kertonee sen, millä tasolla kuntoutuksen taso AVH potilaiden osalta on. Mikäli haluaisimme olla huipputasolla tarve olisi vieläkin suurempi.

 

Samaan aikaan kun sairaanhoitopiiri kamppailee osastopaikkojen riittämättömyyden kanssa, niin samaan aikaan maakuntamme eri toimijat kamppailevat vähäisen kuntoutujamäärän kanssa.

Kela on merkittävässä määrin vähentänyt kuntoutusta ja se näkyy sekä maakuntamme kuntoutukseen erikoistuneiden toimijoiden toiminnassa että kuntoutujien toimintakyvyn laskussa.

 

Samaan aikaan maakunnassa valmistellaan myös sote-muutosta, jonka yhtenä tavoitteena on päällekkäisyyksien karsiminen ja oikeiden hoitopolkujen löytäminen. Tätä yhtälöä kun tarkastelee niin toivoisi, että niin sairaanhoitopiiri kuin muutkin maakuntamme toimijat löytäisivät maakuntamme huippuosaamisen ja ryhtyisivät kuntoutuksen osalta yhteistyöhön jo nyt.

 

Maankunnassa oleva osaaminen on paikoin maailman huipputasoa ja sitä tulisi kyetä hyödyntämään. Ei ole tarkoituksenmukaista luoda päällekkäisiä toimintoja, vaan tulisi pyrkiä siihen, että luodaan polut, joilla potilas pääsee riittävän nopeasti oikeanlaiseen hoitoon ja kuntoutukseen. Tämän myötä saisimme aikaiseksi kustannussäästöjä, parannettaisiin oleellisesti omaa toimintaamme sekä ennen kaikkea parantaisimme potilaan elämänlaatua.

 

Virve Aho

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuutettu

Miksi hoitajien kokemaan väkivaltaan ei puututa?

Yhteiskunnassamme kaikenlainen väkivalta on tuomittavaa, mutta silti joka päivä eri puolella Suomea hoitajat joutuvat työssään kokemaan väkivaltaa.

 

Väkivaltaa, jota kenenkään ei tulisi kohdata saati, että joutuisi työskentelemään peläten, mihin seuraava isku osuu. Iso osa näistä väkivaltatilanteista tapahtuu maamme vanhustenhoidossa.

 

Sairaudet ja lääkitykset muuttavat vanhusten käyttäytymistä ja tämän seurauksena hoitajat tulevat usein pahoinpidellyksi työpaikoillaan. Sairauden myötä, pieni herttainen vanhus saattaa muuttua kiroilevaksi, sylkeväksi, raapivaksi, potkivaksi ja lyöväksi vanhukseksi.

Aggressiivinen käyttäytyminen lisääntyy usein aina hoitotoimenpiteiden aikana ja pelkästään vaatteiden vaihtamiseen saatetaan tarvita kolmekin hoitajaa.

Tästä huolimatta joku hoitajista saa ainakin sylkeä päin kasvojaan. Näissä tilanteissa ei auta, vaikka vanhukselle kuinka selitetään mitä tehdään. Sanat eivät mene perille. Tämä on vanhustyön arkea monin paikoin ja tieto lisääntyneestä väkivallasta ei ole uusi, mutta siitä huolimatta asioihin ei ole reagoitu työturvallisuuslain edellyttämällä tavalla.

 

Työpaikkojen liian pienet hoitajamäärät ja esimiesten voimattomuus ja osittain myös välinpitämättömyys ovat omiaan lisäämään väkivallan uhkaa.

Unohtaa ei kuitenkaan sovi myöskään yhteiskunnan välinpitämättömyyttä vanhusten hyvinvointia kohtaan sekä arvostusta hoitajia kohtaan. Omalta osaltaan niiden puute antavat hiljaisen hyväksynnän hoitajia kohtaan suuntautuvaan väkivaltaan.

 

Väkivallasta raportoivien määräaikaisissa työsuhteissa olevien hoitajien työsuhteet saattavat päättyä yllättäen tai syy väkivaltaisesta käytöksestä vieritetään hoitajan omaksi syyksi.

Tilanteet tulkitaan herkästi myös hoitajien väkivaltaiseksi toiminnaksi hoitotoimenpiteen aikana vanhusta kohtaan. Todellisuudessa hoitajat yrittävät pitää kiinni vanhuksesta, etteivät tule lyödyiksi ja ettei vanhus loukkaa itseään.

Hoitajille jaetaan varoituksia ja paikoin on jopa irtisanottu sen sijaan, että lisättäisiin henkilökunnan määrää tai edes yritettäisiin jollain tavoin löytää aitoja ratkaisuja tilanteen korjaantumiseen.

 

Vastuu työturvallisuudesta näissä tilanteissa on aina työnantajan ja syyn vierittäminen hoitajille tai välinpitämätön suhtautuminen väkivaltaan on aina vastuun pakoilua, joka on laissa rangaistava teko.

 

Ammattiosaston puheenjohtajana olen viime aikoina saanut merkittävissä määrin ilmoituksia välinpitämättömyydestä hoitajien kokemaan väkivaltaan. Ilmoituksen tehneet hoitajat ovat huolissaan sekä omasta turvallisuudestaan, mutta myös vanhusten hyvinvoinnista.

 

Vanhus joka pelkää koko ajan ja kokee vain puolustavansa itseään ei voi hyvin. Meistä jokainen voi miettiä minkälaisessa ahdistuksen sekaisissa tunteissa hän joutuu koko ajan elämään.

 

Mielestäni on huolestuttavaa, että yhteiskunnassamme ei aidosti välitetä lain edellyttämistä asioista. Saati, että voisimme keskustella siitä mikä on inhimillistä ja asiakaslähtöistä hoitoa.

Asia tulee nähdä koko yhteiskuntaa koskettavana ongelmana, johon tulee jatkossa puuttua lain vaatimusten mukaan.

 

Vanhuksella on oikeus turvalliseen vanhuuteen ja hoitajalla on oikeus työskennellä ilman väkivallan pelkoa.

 

Virve Aho

 

SuPer 641 ammattiosaston puheenjohtaja

Kenen vastuulla maamme vanhustenhoito on?

TS 28.2.18

Kunnilla on kovat paineet tuottaa vanhuspalveluita; rakennukset ovat usein huonossa kunnossa ja vanhusten määrän kasvu uhkaa käydä kunnille kalliiksi.

Tässä kohtaa apuun tulevat isot monikansalliset toimijat, jotka tekevät hyvän tarjouksen palvelun tuottamisesta. Päättäjät pitävät tehtyä tarjousta kunnan talouden pelastajana.

 

Kuinka moni päättäjä on todellisuudessa perehtynyt siihen, miten sopimuksia noudatetaan? Kunnan alaisuudessa toiminnassa on ollut mukana keittiö-, laitoshuolto- ja hoitohenkilöstöä.

Siirrettäessä palvelu yksityiselle palveluntuottajalle sovittuun mitoitukseen sisältyvät kaikki nämä toimet, mutta yleensä ne ovat hoitajat, jotka ne tekevät hoitotyön ohella.

Mitoituksessa hoitajat luetaan kuitenkin pelkästään hoitotyötä tekeviksi työntekijöiksi. Samaan aikaan työnantaja lisää työvuorolistaan vielä aluepäällikön, palkanlaskijan ym. henkilöiden työaikaa, vaikka nämä ihmiset eivät edes ole konkreettisesti koko yksikössä paikalla, saati että osallistuisivat hoitotyöhön. Näin mitoitukset saadaan näyttämään sopimusten mukaisilta.

 

Jokainen voi kuitenkin miettiä, pystytäänkö täten tuottamaan hoitoa edes tyydyttävästi. Asiaa ei voida yleistää, mutta liian usein toiminta ei kestä päivänvaloa. Itse olen näitä työvuorolistoja nähnyt sekä niitä sähköposteja mitä näihin yksiköihin on tullut; työvuorolistat pitää suunnitella esimerkiksi 85 prosenttia vajaaksi.

Julkaistut listat otetaan takaisin ja tehdään uudestaan, koska sieltä on puuttunut toimistotyötä tekevien nimet ja työvuorot. Sijaisia ei saa ottaa ja ne ketä otetaan, saattavat tehdä vain osan normaalin työpäivän pituudesta. Hoitotyötä tekevät ihmiset, joilla ei ole edes hoitotyön koulutusta. Vanhuksia pitää herättää jo aamulla viideltä, jotta yöhoitaja ehtii tekemään aamupesut ja pukemaan edes muutaman vanhuksen. Muuten aamuvuoro ei ehdi saamaan heitä päiväkuntoon ennen lounasta.

Laiminlyöntejä on niin hygienian, ravitsemuksen kuin lääkityksen toteuttamisessa.

 

Hoitotyö on kukoistava bisnes, jota todellisuudessa vain harvoin valvotaan. Palveluntuottaja on aina vastuussa siitä, miten palvelua tuotetaan. Ensisijainen vastuu valvonnasta on palvelunmaksajalla, mutta myös valvontaviranomaisten on puututtava epäkohtiin. Isona ongelmana on se, että näillä tahoilla ei ole resursseja valvonnan suorittamiseen. Resursseista vastaavat päättäjät eri tahoilla.

 

Onko oikein, että yhteiskunnan rahoilla tuotettavat palvelut eivät toteudu sopimusten mukaan? Nykyinen tilanne vääristää myös markkinoiden kilpailutilannetta. Todellisuudessa saattaa olla niin, että palvelun tuottaminen tulisi halvemmaksi kunnan omana toimintana tuotettuna, kun ottaa huomioon sen, että iso palveluntuottaja ei tuota palvelua lakien, asetusten eikä sopimusten mukaan.

 

Sama tilanne on pienyrittäjien kohdalla. Pienyrittäjien on mahdotonta vastata tähän kilpailuun, jossa ainoa ratkaiseva tekijä on raha. Heidän halunsa tuottaa palveluita eettisesti oikein sekä kaikkien sopimusten ja säännösten mukaan ei vain mahdu siihen euromäärään, jonka isot pystyvät vilpillisesti tarjoamaan.

 

Vanhukset ovat koko ikänsä rakentaneet maatamme ja nyt kun he tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa, niin eurot määrittelevät sen, saavatko he hoitoa vai säilytystä. Tämä ei voi olla se tapa, jolla haluamme vanhuksiamme hoidettavan.

 

Asiakas- ja työturvallisuus ei voi olla se, mistä tingimme, kun rahat eivät tunnu riittävän. Hoitajat eivät tee valvontailmoituksia siksi, että haluavat protestoida vaan siksi, että se on heidän vastuunsa ja velvollisuutensa, kun epäkohtia havaitsevat. Tämän jälkeen vastuu siirtyy viranhaltijoille, päättäjille ja valvontaviranomaisille.

 

Tämä ei voi olla se kohta, jossa nämä tahot ummistavat silmänsä, sillä heillä on vastuu siitä, että esille tulleisiin epäkohtiin puututaan. Vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden ja siitä me olemme kaikki vastuussa.

Virve Aho

Kuka kantaa vastuun hoitoalan tilanteesta?

Turun sanomat 31.8.16

 

Hoitoalan mitoituksiin liittyvät epäkohdat ovat tikittäviä aikapommeja, jotka jossain vaiheessa räjähtävät käsiimme ellemme herää ja myönnä, että vanhusten ja vammaisten hoito ei ole maassamme aina edes tyydyttävällä tasolla.

 

Alimitoitukset, kouluttamaton henkilökunta ja niistä syntyvä asiakkaiden hoidon laiminlyönti ovat kaikki vakavia epäkohtia, joihin on pakko reagoida viimeistään nyt. Jatkamalla nykyistä toimintaa vaarannamme sekä potilas- että työturvallisuuden ja ne ovat vakavia rikkomuksia, joihin täytyy vastuunkantajat löytyä.

 

Useinkaan vanhuksella tai vammaisella henkilöllä ei ole keinoja tai resursseja lähteä taistelemaan laadukkaan ja ihmisarvoisen hoidon puolesta. Se jää omaisten ja hoitajien tehtäväksi. Miksi näin, vaikka vastuu palveluiden tuottamisesta on palveluiden ostajan, tuottajan sekä päättäjien?

 

Kuntien vastuulla on tarkistaa aika ajoin ostamiensa palveluiden taso. Todellisuudessa siihen ei ole resursseja eikä rahaa. Entä kuka tarkistaa kuntien tuottamien palveluiden tason? Ongelmia kun on joka puolella riippumatta palvelun tuottajasta.

 

Kunnat ostavat hoitopaikat tietyllä hinnalla ja samalla palveluntuottaja lupautuu hoitamaan asukkaat tietyllä hoitajamitoituksella. Hoitosuhteet jatkuvat vuosia ja asiakkaan toimintakyky laskee, mutta useinkaan kunnat eivät ole valmiita nostamaan hintoja sille tasolle, jota asukkaan toimintakyky ja ihmisarvoinen hoitaminen edellyttäisivät.

 

Päättäjien hyväksymillä budjeteilla viranhaltijoiden tulisi palvelut kyetä järjestämään. Myönnetyt rahat ovat kuitenkin riittämättömiä, vaikka kyseessä on kuntien lakisääteisten palveluiden tuottaminen.

 

Hoitoalalla olevat epäkohdat on meidän kaikkien syytä ottaa vakavasti. Laiminlyömällä tämän synnytämme yhä suurempia kustannuksia tulevaisuudessa.

 

Se että ihminen ei saa lääkkeitä ajallaan, se että hänen terveyttään ei pystytä seuraamaan tai hoitamaan riittävän usein laskee hoidettavan toimintakykyä ja sitä kautta syntyy lisäkustannuksia. Samalla syyllistytään hoidon laiminlyöntiin.

Puhumattakaan siitä, mikä on jokaisen ihmisen ihmisarvoista hoitoa. Se on ikävä kyllä asia, jota harva päättäjä tulee miettineeksi saati että antaisi sille minkäänlaista painoarvoa meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme.

 

 Palvelun tuottajan vastuulla on minimissään se, että luvatut mitoitukset täyttyvät ja että hoito on laadultaan hyvää.

 

Avun odottaminen 2–4 tuntia on epäinhimillistä ja edesvastuutonta. Jos hoidettavia on 63 ja hoitajia on vuorossa viisi, niin jokainen voi ymmärtää sen, että enää ei voida puhua hoitamisesta, vaan kyseessä on ihmisten säilyttäminen.

Henkilökuntaa tulee olla riittävästi ja sen tulee olla alan koulutuksen saanutta. Tämä takaa sen, että hoito on asianmukaista ja että edes luvatut minimimiehitykset toteutuvat.

 

Sote-kaavailujen mukaan jatkossa valvonta palveluiden tasosta ja sopimusten pitävyydestä jäisi palveluntuottajien omavalvonnan varaan. Onko maamme hallitus todellakin sitä mieltä, että tämä tulee riittämään kun asia ei ole nytkään kunnossa, vaikka valvontavastuu on muualla?

 

Maamme hallituksen leikkaukset koulutusmäärärahoista eivät ole myöskään omiaan parantamaan koulutettujen hoitajien määrää kentällä. Näistä kaavaillut säästöt tulevat maksamaan yhteiskunnalle jatkossa huomattavan paljon enemmän kun koulutusmenoista nyt saatavat säästöt tulevat olemaan.

 

Vaikka Validian tapaus on noussut nyt lehtien palstoille, uskallan väittää, että tämä on vain jäävuoren huippua. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että iso osa sosiaali- ja terveyspalvelualan toimijoista on kuitenkin erittäin vastuullisia ja hoitavat asiat niin kun kuuluukin. Joten ongelmaa ei saa yleistää.

 

Eri tahojen pitää kuitenkin herätä kantamaan oman vastuunsa asioiden hoitumisesta. Sulkemalla silmämme hyväksymme sen, mitä ympärillämme tapahtuu.

 

Virve Aho Super

Turun seudun yksit. Ao 641

puheenjohtaja